Hei lukijat! 

Musatorniblogi on jälleen herännyt henkiin ja uusi musatornijengi kirjoittelee teille tämän kevään aikana mielenkiintoisia blogijulkaisuja liittyen musatorniin.

Koulujen musiikinopettajat ry:n syyspäivät järjestettiin Jyväskylässä 1.-2.10.2016. Esittelimme siellä hyödyllisiä ja mielenkiintoisia sovelluksia eri työpajoissa. Yksi lauantain työpajoista oli musiikkiteknologia-paja, jossa yhdessä opettajamme kanssa esittelimme musatornin mahdollisuuksia koulukäytössä. Painopisteenä pajoissamme oli luova yhteismusisointi. Pajoja oli yhteensä kolme: elektronisen musiikin pedagogiikan paja, soittoharjoittelu ja yhteismusisointi sekä Soundtrap.

Elektronisen musiikin pedagogiikan paja

Tässä pajassa tutustuimme ensin Garagebandin uusiin live loop-pohjiin ja myöhemmin loimme musatornilla neljää eri sovellusta sekä sähkörumpuja käyttäen elektronisen musiikin jamit. Elektronisen musiikin jamit demosimme jo tilaisuuden aloitusluennolla. 

Garagebandin live loopit ovat toimiva lähtökohta elektronisen musiikin luomiseen. Sovelluksesta löytyy yli tuhat vapaasti käytettävissä olevaa looppia, joita voi tutkia, ja joita voi käyttää elektronisen musiikin pohjana. Sovelluksessa pystyy kuitenkin myös äänittämään omia soluja ja käyttämään silmukoita. Sovelluksen sisältä löytyy myös ns. DJ-näkymä, jossa voi reaaliaikaisesti muuntaa musiikkia samalla tavalla kuin DJt työssään tekevät. 
Lisätietoja ja käytännön opastusta löydät tästä linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=QJnfGjVEspU

Elektronisen musiikin jamit taas koostuivat musatornista ja sähkörummuista. Olimme kokeilun kautta päätyneet neljään eri sovellukseen, jota jameissa käytimme. Elektronisen musiikin jameja pääsimme toteuttamaan jo syyspäiviä edeltävänä iltana Tutkijoiden yössä. Tapahtumassa jokainen kansalainen sai vapaasti tulla tutustumaan erilaisiin hankkeisiin. Musatornin kanssa jamittelivatkin tuona iltana hyvin monen ikäiset, taaperoista aikuisiin. Esittelimme lyhyesti kaikki sovellukset, jonka jälkeen työpajalaiset pääsivät niitä itse käytännössä kokeilemaan ja tekemään elektronista musiikkia yhdessä. Kaikki sovellukset olivat yhdistetty Ableton Linkin avulla, jolloin ne sykkivät samaa sykettä.

Ableton Link (https://www.ableton.com/en/link/) on uutta teknologiaa, jonka avulla voidaan langattomasti synkronoida eri musiikkiohjelmistoja. Se mahdollistaa useiden eri laitteiden ja niiden sovellusten välisen synkronoinnin langattoman netin kautta. Ableton Link -synkronoinnin ollessa päällä eri musiikkiohjelmistoilla tuotettu musiikki saadaan kulkemaan samaan tempoon ilman eri käskyä. Soittajista kuka tahansa voi laitteellaan säätää tempoa ja se muuttuu kaikille samaksi. 

Ableton Linkistä on nopeasti tullut synkronointistandardi, joka käsittää jo suuren määrän eri mobiilisovelluksia ja tietokone -ohjelmistoja. Garage Bandissa tätä mahdollisuutta ei (ainakaan toistaiseksi) valitettavasti ole, mutta tämän linkin takaa löytyy pitkä lista muista mahdollisuuksista: https://www.ableton.com/en/link/apps/

Ableton Link sopii kuin nenä päähän musatornilla musisointiin. Ipadit saadaan synkronoitua keskenään ja näin on mahdollista esim. jamitella yhdessä hyödyntämällä useita eri sovelluksia. Jokaiselle iPadille voi valita oman sovelluksensa, jonka avulla on helppo tuottaa musiikin eri elementtejä: rytmejä, harmonioita ja melodioita. Seuraavaksi kerromme tarkemmin muutamasta eri sovelluksesta, joiden avulla musisointi on helppoa ja hyvän kuuloista:

Patterning
Patterning on uudenlainen ja palkittu rumpukonesovellus. Patterningissa rumpusetin osat on jaettu ympyrän sisäkkäisille kehille, ja ympyrä on jaettu eri osioihin, jotka kuvastavat iskuja. Iskuja pystyy lisäämään, poistamaan sekä vaimentamaan/voimistamaan vetämällä sormella haluttuun kohtaan ympyrällä. Patterning sisältää myös laajan kirjon erilaisia valmiita rumpusettejä, joita pystyy vaihtelemaan kesken soiton. Sovelluksessa on myös mikserinäkymä, josta pystyy halutessaan esimerkiksi vaimentamaan tiettyjä rumpusetin osia. 
Täältä voit katsoa, miten Patterning käytännössä toimii: https://www.youtube.com/watch?v=HCEnTCOiSDY

Model 15
Syntetisaattorisovellukseksi valikoitui Model 15. Syntikkasovelluksia on Ipadeille hyvin monia erilaisia, mutta tämä oli mielestämme toimiva juuri tätä tilaisuutta varten. Musatornissa kiinni olevat kiipparit helpottavat soittoa, ja tarkoituksena oli vain vapaasti improvisoida koskettimilla. Olimme edellisen päivän Tutkijoiden yötä varten teipanneet koskettimiin c-molliasteikon sävelet helpottaaksemme improvisointia. Näin pystyi kokemattomampikin jamittelija improvisoimaan mahtavia sooloja ja kokemaan musiikin tuottamisen iloa Myös muut sovellukset oli asetettu soimaan c-mollin harmoniassa. 

Fugue Machine eli Fuugakone
Fuugakone on uudenlainen sekvensseriohjelma, joka käyttää hyväkseen barokin ajan säveltämistapoja. Fuugakone on ns. Multi-playhead sekvensseri: siinä operoidaan useampaa soivaa materiaalia yhtäaikaa. Fuugakone antaa mahdollisuuden muokata melodian nopeutta, sen korkeutta ja sitä, mihin suuntaan melodia liikkuu. Fuugakoneella saa luotua harmonioita, kun lisätään melodioita päällekkäin (max. 4), tällöin ruudulla kulkee neljä eri väristä viivaa, jotka edustavat soivia melodioita. Fuugakoneessa itsessään on paljon valmiita melodioita, joita pääsee muokkaamaan, mutta on mahdollista tehdä niitä myös itse, tai muokata jo valmiina olevia, yksinkertaisesti lisäämällä ääniä. 

Soundprism
Soundprism on musiikillinen käyttöliittymä, joka on erityisesti hyödyllinen, kun halutaan selkeää sointua/sointumattoa. Soundprism avausnäkymässä näkee vasemmasta reunasta, mitä sointuja on käytettävissä ja niitä voi muokata tai vaihtaa kokonaan sävellajia. Soundprism sisältää runsaan määrän eri soundeja. Soitettaessa soundprism soittaa kolmisointuja ja niiden korkeuteen voi itse vaikuttaa. KMO-päivillä emme tämän syvemmälle tässä sovelluksessa menneet, koska aika oli niin rajallinen.

Olisi ollut hyvä, jos elektronisen musiikin pedagogiikan pajassa olisi ollut mahdollista käyttää enemmän aikaa, jotta osallistujat olisivat päässet rauhassa kokeilemaan sovelluksia ennen yhteissoitantaa. Vähäisen ajan vuoksi kaikkia sovelluksia kokeiltiin yhtä aikaa, joka vaikutti siihen, että monen oli hankala hahmottaa omaa soittoa tai tekemistä. Niinpä sovelluksista saattoi jäädä sekava kuva. Koska me opiskelijat tiedämme jo jonkin verran näistä sovelluksista, uskallamme olla sitä mieltä, että kyseisten sovellusten avulla olisi helppo innostaa ja rohkaista myös ei niin musiikista innostuneita oppilaita kokeilemaan musisointia yhdessä.

Soittoharjoittelu ja yhteismusisointi

Tässä pajassa tutustuimme teknologialla tuetun soittoharjoittelun ja yhteismusisoinnin mahdollisuuksiin. Musatornilla voi harjoitella niin itsenäisesti, pienryhmissä kuin koko luokan kesken. Digitaaliset oppimateriaalit mahdollistavat eriyttämisen eri tasoisille oppilaille. IPadeihin saa ladattua erilaisia sovelluksia, käyttöliittymiä ja elektronisia soittimia, jotka luovat matalan kynnyksen musisointimahdollisuuden jokaiselle oppilaalle. Oppilas voi itse valita soittimen, soittotavan ja soundin. Hän voi soittaa iPadin ruudulta, musatorniin liitetyillä koskettimilla tai perinteisilllä bändisoittimilla. 

Ihanteellisin yhtyekoko Musatornille on 6-7 henkeä, vaikka se on myös mahdollinen isommille kokoonpanoille. Musatorniin saa liitettyä 4 iPadia, 2 laulajaa, sähkörummut sekä 4 kitaraa, bassoa, kosketinta tai muuta sähköistä soitinta iRigin kautta. Erillisiä kitara- ja bassovahvistimia ei tarvita, sillä iPadeille saa ladattua erittäin laadukkaita vahvistinsimulaatioita, kuten Bias. Eri sovellukset ja soittimet voidaan yhdistää toisiinsa Ableton Linkin avulla (ks. yllä). 

Kuulokkeiden avulla oppilas voi siirtyä hetkessä itsenäisen harjoittelun tilasta yhteismusiointiin ja jakaa mikrofonin välityksellä kokemuksia musisoinnistaan soittokavereille. Musatornilla soittaminen voi olla siis sekä yksilöllistä että sosiaalista. Lisäksi ergonomia on kohdillaan: tornin korkeutta voi säätää seisoma- tai istuma-asentoon omalle musisointiryhmälle sopivaksi.

Pajassa ehdimme tutustua muutamaan musiikinopettajalle hyödyllisen sovellukseen, vaikka sovelluksia on olemassa lukuisia. Hyviä selviytymissovelluksia musamaikalle voisivat olla ainakin seuraavat: Beat Time!, GarageBand, iReal Pro, Guitar Pro, Bias ja Thumbjam. Näistä tarkemmin alla.

Beat Time!
Biisien harjoitteluvaiheessa erityisen hyödyllinen sovellus, johon voi ladata YouTubesta haluamansa kappaleen, laittaa sen pyörimään taustalle ja halutessa säätää tempoa sekä sävellajia. Beat Time! -sovellukseen voi myös ladata omaa opetusmateriaalia Dropboxin kautta, esim. opetusvideon rumpukompista. Oppilaat voivat rauhassa katsoa videon omaan tahtiin hidastettuna niin monta kertaa kuin on tarve. Loistava sovellus oppilaiden eriyttämiseen ja myös opettajan työtaakan keventämiseen.

iReal Pro 
Katsele, kuuntele ja tuota itse komppilappuja reaalisointumerkein. Voit myös hakea lisää kappaleita online-foorumista.

Guitar Pro
Tabulatuurisovellus kitaransoiton harjoitteluun. Voit hakea selaimella haluamasi kappaleen ja viedä sen Guitar Pro -sovellukseen. Tabulatuuri sisältää myös perinteisen nuottikuvan ja tiedostot voivat sisältää koko kappaleen sovituksen kaikkine soittimineen. Hyvä keino opetuksen eriyttämisessä itsenäiseen työskentelyyn Beat Time!:n hidastettuun versioon yhdistettynä sekä  Bias-vahvistinsimulaatioon yhdistettynä.

Thumb jam
Monipuolinen virtuaali-instrumentti, jonka käyttöliittymän voi muokata toimimaan eri asteikoilla. Voit valita haluamasi soittimen ja soittaa sitä joko kosketusnäytön kautta tai MIDI-koskettimistolla. Soitinäänet ovat laadukkaat ja kosketuksessa on oikean soittimien tuntua ja klangia: voit soittaa jopa epävireessä ja vibratoa. Eri skaalat ja soittimet luovat hyvät mahdollisuudet improvisoinnille tai vaikkapa maailmanmusiikkin tutustumiseen mikrotonaalisten intervallien myötä. Mahdollisuus myös omien digitaalisten soittimien luontiin ja samplaamiseen.

Yllä mainitut sovellukset ovat vain esimakua kaikista soittoharjoitteluun ja yhteissoittoon sopivista sovelluksista Musatornille. Näiden lisäksi on lukuisia eri virtuaalisoittimia, rumpulooppeja, musiikipelejä, maailmanmusiikkisovelluksia ja nuottikirjastoja, joita voi hakea lisää Appstoresta.

Soundtrap

Kolmannessa pajassa pääsimme kokeilemaan musiikin tekemistä  Soundtrap-ohjelmalla. Esittelimme aluksi ohjelmaa lyhyesti, mutta pajassamme tärkeimpänä ajatuksena oli se, että osallistujat pääsevät itse kokeilemaan mahdollisimman paljon, ja me ohjaajat vastaamme kokeilujen myötä nouseviin kysymyksiin.

Soundtrap on Google-pohjainen ohjelma. Ohjelmaan kirjaudutaan googletunnuksilla. Soundtrap –ohjelmalla on mahdollista tehdä musiikkia reaaliaikaisesti vaikka eri puolilla maailmaa. Ohjelma toimii kaikilla laitteilla ja siitä on saatavilla myös ilmaisversio, jolla pääsee erinomaisesti alkuun. Ajatus on se, että yksi henkilö luo uuden projektin, jonka jälkeen hänen on mahdollista kutsua muita käyttäjiä ympäri maailmaa muokkaamaan tätä projektia. Ohjelmasta löytyy runsaasti valmiita looppeja sekä eri soittimia, joita voi soittaa itse. Ohjelmaan on myös mahdollista nauhoittaa ääntä ja tehdä niistä vaikka mahtavia ääniefektejä. Koulunäkökulmasta ajateltuna ohjelma on ihanteellinen, sillä kynnys musiikin tekemiseen on laskettu todella alas. Oppilaat voivat aloittaa vaikkapa sovittelemalla valmiita looppeja yhteen ja siirtyä siitä vähitellen tuottamaan itse musiikkia.

Kaikkiaan pajat järjestettiin kaksi kertaa yhden päivän aikana ja jokainen osallistuja vietti kussakin musiikkiteknologian pajassa puoli tuntia. Pajat olivat hyvin erilaisia – toisissa sai pienemmän pintaraapaisun aiheeseen ajan asettamien rajoitteiden vuoksi ja esimerkiksi Soundtrap –pajassa ohjelmaa pääsi itse kokeilemaan lähes koko puolen tunnin ajan. Pääsääntöisesti saamamme palaute positiivista: osallistujat olivat kiinnostuneita ja innostuneita pajoista ja niissä esitellyistä sovelluksista sekä uusista oppimistavoista. Kertoipa myöskin muuan opettaja, joka ei ollut aiemmin teknologiaa omassa työssään hyödyntänyt, että pajatyöskentelyn jälkeen innostui kovasti uusista mahdollisuuksista ja sanoi, että voisi hyvinkin viedä esittelemiämme elementtejä omaan opetukseensa.Tällaiset tutustumismahdollisuudet ovatkin tärkeitä juuri sen takia, että monelle opettajalle yksinään kokeileminen ja ohjelmiin tutustuminen voi tuntua liian suurelta kynnykseltä jo pelkästään ohjelmien valtavan määrän vuoksi. Koimme, että pajamme olivat onnistuneita. Toivottavasti mahdollisimman moni opettaja sai uutta innostusta ja kipinää omaan opetukseensa ja voisi lähteä kokeilemaan musiikkiteknologian lukemattomia mahdollisuuksia omassa opetustyössään.

Pysykää linjoilla.


Maija, Kaisa, Reetta, Katri, Siiri & Eerika
Sisällön tarjoaa Blogger.